Koomikko ja kirjailija Jenny Eclair tietää millaista on, kun lapset lentävät pesästä. Aluksi tuntui tyhjältä. Eclair kertoo Silversurferin artikkelissa, että hänen täytyi opetella, kuinka lapsen kotoa muuttamisella on myös hyviä puolia. Sittemmin positiivisia puolia on löytynyt useampiakin, ja nyt nainen neuvoo toisia samassa tilanteessa olevia huumorin keinoin.

Heille, joiden täytyy pian hyvästellä lapsensa, jotka ovat muuttamassa muualle opiskelemaan – tai muuttavat pois kotoa jostain muusta syystä – Eclairilla on tarjota huumoripitoisia esimerkkejä tilanteen positiivista puolista:

Ei enää pakollista raittiutta viikonloppuisin

Sinun ei tarvitse enää pysytellä selvinpäin perjantai- ja lauantai-iltaisin siltä varalta, että täytyy hypätä auton rattiin ja ajaa pelastamaan lapsesi, joka meni juhlimaan jonnekin julkisen liikenteen ulottumattomiin, ja haluaa tulla kotiin koska hänen ”vatsaansa koskee”.

Sinun vaatteesi ovat sinun vaatteitasi

Tiedät että paras kashmirneuletakkisi on omassa vaatekaapissasi, eikä seilaamassa edestakaisin yöbussin takapenkillä.

Tavarat pysyvät paikoillaan

Tiedät että puhelimesi varalaturi ei ole Katien talossa, joka on juuri lähtenyt matkoille.

Ruokakaapeista ei enää löydy tyhjiä purkkeja

Sinullakin on varmasti ollut jääkaapissasi useampikin tyhjä jugurttipurkki, jonka lapsesi on kaapinut puhtaaksi, ja laittanut sitten muina miehinä takaisin.

Ruokasi riittää pidempään – etenkin jos sinulla on poikia

”Olen nähnyt teinipoikien käyvän jääkaapista ”vähän välipalaa” ja syövän kokonaisen kipollisen hummusta, paketillisen pitaleipiä, purkillisen Pringles-sipsejä, ja juovan palanpainikkeeksi litran mehua – eikä mitään halpaa tiivistettä, vaan sitä hyvää tuorepuristettua mehua, jota itse juot vain pikkutilkan aamupalalla koska se on niin kallista” Eclair kirjottaa.

Sähkölaskusi pienenee – etenkin jos sinulla on tyttöjä

Niin pian kuin he ovat muuttaneet kotoa, voit säätää termostaatin takaisin normaaliin lämpötilaan. Jostain syystä nuoret naiset ovat kyvyttömiä pitämään itsensä lämpiminä pukeutumalla esimerkiksi paksuun villapaitaan. He tuntuvat paljon mieluummin kävelevän ympäri taloa topissa ja pikkuhousuissa, jokainen patteri käännettynä niin kuumalle kuin mahdollista.

Ei enää jonoja kylpyhuoneeseen

Sinulla on rajaton pääsy kylpyhuoneeseen, ja pyyhkeesi ovat kuivia, koska ne on palautettu takaisin pyyhetelineelle.

Pyykkivuoret ovat historiaa

Pyykkikorisi on melkein tyhjä. Itseasiassa joinakin päivinä sinun ei tarvitse edes vaivautua pistämään pesukonetta päälle.


Lähde: Silversurfers

Kuvat: Unsplash

[mc4wp_form id="278"]