Tuntuuko sinusta siltä, että tavarat ovat vallanneet kotisi? Et ole ainoa, sillä tavarapaljous on erittäin yleistä Suomessa. On kuitenkin hyvä kartoittaa säännöllisin väliajoin oman tavaramäärän tilannetta ja käydä tavaroita läpi. Jos siitä on jo aikaa, kannattaa ehdottomasti ottaa se nyt loppukesän projektiksi ja läpikäydä nykyistä tilannetta. Monille meistä on jäänyt roikkumaan ylimääräistä roinaa, jota ei oikeastaan edes tarvitse. Olemme listanneet sinulle lukuisia syitä, joiden takia turhista tavaroista kannattaa luopua!

Kokeile siivoamisen ohessa CasinoEuroa – suomalaisten turvallista ja luotettavaa suosikkikasinoa!

Viihtyvyys paranee

Ovatko pöydät lainehtineet tavarasta ja eri pöytätasoille on kertynyt epämääräisiä kasoja? Käy ne läpi ja hommaudu ylimääräisistä tavaroista eroon. Jos sinulla on arvoesineitä, joista et juurikaan edes välitä, voit esimerkiksi myydä ne Torissa ja saada vastineeksi vielä rahaa. Sinulle turha tavara voi olla jollekin todellinen aarre!

Mitä vähemmän tavaraa, sitä miellyttävämpi yleistunnelma on. Esineiden ja huonekalujen suuri määrä voi luoda ahtaan tunteen kotiisi. Kokeile rohkeasti vähentää huonekalujen ja tavaroiden lukumäärää, sillä voit yllättyä, miten pienillä muutoksilla kotisi voi kokea todellisen muodonmuutoksen parempaan suuntaan.

Kun löydät tarvittaville esineille oikean paikan, sinun on helppo löytää se ensi kerralla, kun tarvitset jotain. Tiedät myös, missä omaisuutesi on ja löydät tarvittavat asiat helposti.

Siivous helpottuu

Pintojen siivoaminen on todella paljon helpompaa, kun saat kerralla kunnolla aseteltua tavarat paikoilleen. Kun niille on löytynyt sopiva paikka, ne eivät enää pyöri sinun kiusanasi eri tasoilla ja vie näin ollen kallisarvoista pöytätilaa. Lattioiden peseminen, pöytätasojen pyyhkiminen ja monet muut aktiviteetit tuntuvat todella paljon helpommilta kunnollisen siivoamisen jälkeen. Lisäksi koti tuntuu viihteisemmältä ja vieraita on mukavampi kutsua, kun paikat saa nopeasti ja helposti järjestykseen.

Voit luopua varastosta

Jos olet saanut kovasti karsittua tavaraa ja löytänyt paikan niille, saatat huomata, ettei varastolle ole enää tarvetta. Tämä on erityisen hyvä asia silloin, mikäli olet joutunut vuokraaman varastotilan tavaroiden säilyttämistä varten. Voit siis parhaassa tapauksessa säästää jopa rahaa, jos sinulla on ollut ylimääräistä varastotilaa. Jos sinulla on ylimääräinen häkkivarasto, jonka olet nyt saanut tyhjennettyä, voit jopa harkita sen vuokraamista jollekin naapurille. Monilla on kova tarve saada lisätilaa, joten parhaassa tapauksessa voit ansaita lisätuloja tavaroita karsimalla!

Harkitse ammattijärjestäjää

Jos tavarapaljouden hallinta tuntuu vaikealta ja itselle kokonaisuuden hahmottaminen tuntuu hankalalta, hyvä vaihtoehto on harkita ammattijärjestäjän palkkaamista. Suomessa on lukuisia ammatikseen järjestäviä ihmisiä, jotka auttavat mielellään korvausta vastaan. Heillä on pitkä kokemus tavaroiden järjestelystä, minkä johdosta heiltä voi saada todella hyödyllistä apua oman tavaramäärän hallintaan. Yleensä tavaroiden karsiminen käy siten, että ammattilainen käy sinun kanssasi läpi omaisuutesi ja mietitte yhdessä niille sopivaa jatkoa.

Voit myös kokea itse positiivisia asioita. Jos oikein innostuit tavaroiden järjestelemisestä, voit myös harkita, kiinnostaisiko sinua itseäsi suunnata uusille urille esimerkiksi ammattijärjestäjänä!

Artikkelikuva: Pixapay

[mc4wp_form id="278"]