Monilla meistä on tapana ottaa C-vitamiinia, jos olemme sairastuneet flunssaan, tai jos haluamme yrittää välttää sairastumasta.

Eikä kyse ole vain uskomuksesta, vaan C-vitamiinin positiivisia vaikutuksia on tutkittu paljon tieteellisesti.

Nyt koronaviruspandemian aikana on jopa tutkittu, voisiko korkeat pitoisuudet C-vitamiinia torjua myös koronaa. Vaikka vitamiinin vaikutuksista koronavirukseen ei ole vielä tarpeeksi tietoa, on silti monia muita syitä sille, miksi C-vitamiinin saannista kannattaa huolehtia:

C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää

C-vitamiini, jota on erityisesti eri kasviksissa ja hedelmissä, on voimakas antioksidantti. Antioksidantit suojelevat soluja haitallisilta molekyyleiltä, joita kutsutaan vapaiksi radikaaleiksi. Tutkimukset osoittavat, että C-vitamiinin saannin lisääminen voi kohottaa vereen antioksidanttitasoja jopa 30 %, mikä auttaa immuunijärjestelmää taistelemaan tulehduksia vastaan.

Päinvastaisessa tapauksessa, C-vitamiinin puutoksen ajatellaan heikentävän immuunipuolustusta ja saavan ihmisen alttiiksi erilaisille tulehduksille. Juuri C-vitamiinin immuniteettiä kohentavien ominaisuuksien ajatellaan olevan tärkeässä roolissa, kun puhutaan flunssan oireiden lieventämisestä ja paranemisajan nopeuttamisesta. Todisteita C-vitamiinista flunssan estäjänä sen sijaan ei ole.

Se voi auttaa ehkäisemään muistinmenetystä ja dementiaa

Tutkijat Kööpenhaminan yliopistosta selvittivät vuonna 2014, että C-vitamiini voi vähentää ikääntymisestä johtuvaa kognitiivisten kykyjen heikentymistä ja dementiaa. Toiset tutkimukset ovat osoittaneet, että oksidatiivinen stressi – vapaiden radikaalien ja antioksidanttien epätasapaino – voi johtaa solujen ja kudoksen vaurioitumiseen ja keskushermoston tulehdukseen, mikä voi lisätä dementian riskiä. Lisäksi muutamat tutkimukset ovat osoittaneet, että henkilöillä joilla on dementia, voi olla matalammat C-vitamiinitasot kuin muilla.

Se voi auttaa estämään raudanpuutoksen

Rauta on tärkeää punasolujen tuotannon ja hapen kuljetuksen kannalta, ja raudan puutos voi johtaa anemiaan. Jotkut raudan lähteet imeytyvät huonosti, mutta C-vitamiinin saaminen voi auttaa, sillä se muokkaa raudan helpommin imeytyvään muotoon.

Se voi mahdollisesti auttaa vähentämään sydän- ja verisuonitautien riskiä

Tutkimus Kööpenhaminan yliopistosta osoitti, että korkea C-vitamiinipitoisuus veressä hedelmistä ja kasviksista saatuina, oli yhteydessä pienentyneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kuolla ennenaikaisesti. Datan mukaan heillä, jotka nauttivat eniten hedelmiä ja kasviksia, oli 15 % pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja 20 % matalampi riski kuolla ennenaikaisesti.

On kuitenkin tehty muita tutkimuksia, jotka eivät ole pystyneet osoittamaan yhteyttä C-vitamiinin saannin ja sydäntautiriskin välillä. Osa on näyttänyt vain vaatimattomia hyötyvaikutuksia, tai jopa niin, että riski sairastua on päinvastoin kasvanut.

Se voi auttaa madaltamaan verenpainetta

Tutkijat John Hopkinsin yliopistosta Yhdysvalloista osoittivat, että veren korkea C-vitamiinipitoisuus voi johtaa lievästi matalampaan verenpaineeseen. Toinen yhdysvaltalaistutkimus vuodelta 2009 osoitti, että C-vitamiinilla on yhteyttä nuorten naisten matalampaan verenpaineeseen. Mutta koska tulokset eivät näyttäneet huomattavia muutoksia verenpaineessa, lisätutkimus on tarpeen.


Lähde: Silversurfers

Kuvat: Pixabay, Pexels

[mc4wp_form id="278"]