Helteillä olo on monesti tukala.

Kesähelteet pistävät kehon koville. Omaa jaksamista on hyvä tarkkailla ja riittävästä nesteytyksestä huolehtia. Sen lisäksi että hikoilu on epämiellyttävää, liika lämpö voi johtaa pahimmillaan auringonpistokseen tai lämpöhalvaukseen.

Ulkona viileämmän olon saa monesti siirtymällä auringonpaisteesta varjoisampaan paikkaan. Mutta toisinaan kodin sisälläkin lämpötilat nousevat korkealle, ja etenkin yöllä kuuma koti voi tuntua erittäin epämukavalta.

Tässä kuusi näppärää keinoa, joilla oloa voi helpottaa helteisinä päivinä.

Pidä keholla jääpaloja

Kaiva pakastimesta muutama jääpala ja pidä niitä sellaisia kehon kohtia vasten, jossa verisuonet ovat lähimpänä ihoa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi ranteen sisäpuolet, kaula, rinta ja ohimot. Kylmä jää viilentää nopeasti suonissa virtaavaa verta, mikä saa koko kehon tuntumaan viileämmältä.

Juo kookosvettä

Veden juominen on tärkeä osa kehon nesteytystä. Mutta kookosvesi voi olla hanavettäkin tehokkaampi viilennyskeino. Kookosveden sisältämät kivennäisaineet, vitamiinit ja elektrolyytit tekevät siitä lisäksi erinomaisen nesteyttäjän auringossa vietetyn päivän jälkeen.

Ole kuin Ridge! Nappaa CasinoEurolle 100% talletusbonus 100 euroon asti!

Tee piparminttuteetä

Piparmintulla on tunnetusti viilentävä vaikutus sen luontaisen mentolipitoisuuden vuoksi. Tutkimusten mukaan mentolilla on positiivinen vaikutus kylmäreseptoreihin, mikä saa janontunteen vähenemään, hengittämisen helpottumaan ja kehon valppaustila nousemaan. Piparmintun lisäksi myös mintulla on samat ominaisuudet.

Kuuman veden sijaan voit liuottaa piparminttuteepussia kylmässä tai jäisessä vedessä.

Luo ristiveto

Ristivedon järjestäminen kotiin auttaa viilentämään tilat nopeammin kesäiltana. Asenna avoimen ikkunan eteen tuuletin, joka puhaltaa viileää ulkoilmaa sisätiloihin. Mikäli kotoasi löytyy useampi tuuletin, voit tehostaa vaikutusta laittamalla ne kaikki käyttöön.

Egyptiläinen metodi

Kokeile egyptiläistä keinoa, kun haluat varmistaa hyvät yöunet myös helteellä:

Kastele lakanat kylmässä vedessä suihkussa, tai pese ne pesukoneen kylmällä pesuohjelmalla. Väännä lakanat kastelun jälkeen mahdollisimman kuivaksi, sillä tarkoitus ei ole uittaa sänkyä. Laita lakanat takaisin sänkyyn normaaliin tapaan. Kosteat lakanat viilentävät kehon hetkessä ja vaikutus säilyy kauan.

Sulje verhot

Talon aurinkoisella puolella olevat huoneet lämpenevät nopeasti ja ovat kodin kuumimpia paikkoja. Saat pidettyä lämpötilan aisoissa sulkemalla verhot päivän ajaksi.

Keino toimii parhaiten vaaleansävyisillä verhoilla. Tumma kangas sen sijaan imee lämpöä.


Lähde: Good to know

[mc4wp_form id="278"]