Brittiläisen verkkosivun Gransnet:in mukaan yksi viidestä yli viisikymppisestä naisesta kertoo, että oman vartalon häpeäminen estää heitä harrastamasta liikuntaa. Samaisen lähteen mukaan lähes puolet kertoo, että fyysiset esteet kuten liikuntavammat estävät heitä treenaamasta.

Liikunnan ammattilaiset ovat tietoisia ongelmista, joita ihmiset voivat kohdata mitä liikkumiseen tulee. Hankaluutena voi olla vamma tai ajan rajallisuus, mikä tekee liikkumisesta hankalampaa ja voi johtaa jopa kokonaan liikunnasta pidättäytymiseen.

Toisenlaiset esteet ovat psykologisia, kuten oman vartalon häpeäminen tai motivaation puute. Tällaisten esteiden ei kuitenkaan tarvitse tulla sinun ja liikkumisen väliin. Positiivinen asenne ja itsensä tsemppaaminen ovat ensimmäisiä askelia kohti päämäärää. Ystävien kanssa treenaaminen tai ohjatulle tunnille meneminen ovat myös hyviä keinoja pitää motivaatiota yllä.

Tässä muutamia yleisiä syitä sille, miksi ihmiset eivät aloita liikuntaharrastusta, tai aloitettuaan luovuttavat nopeasti, ja kuinka päästä niistä yli:

Kehotyytyväisyys

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä olla vertailematta itseäsi muihin. Kaikkien täytyy aloittaa jostakin. Etkä tiedä mitä henkilökohtaisia taakkoja muilla ihmisillä voi olla – vaikka he näyttäisivät sinun mielestäsi upeilta.

On hyvin epätodennäköistä, että kuntosali olisi täynnä ihmisiä, joilla on kaikilla täydelliset kropat. Mutta kaikelta varalta, pidä mielessäsi omat henkilökohtaiset syysi treenata – jotka eivät todennäköisesti liity pelkästään esteettisiin seikkoihin. Muista, kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota kuntosalilla, vaan kaikki keskittyvät lähinnä itseensä ja omaan treeniinsä.

Ajan puute

Kaikilla meillä on kiire, mutta jos priorisoit liikunnan (ja itsesi!), löydät kyllä aikaa liikkumiseen jossain kohti päivääsi. Jos ajan löytäminen tuntuu haasteelliselta, kirjoita ylös mihin aikaan nouset ylös, menet töihin, tulet töistä, teet päivällisen, menet nukkumaan ja niin edelleen. Tutki sitten aikatauluasi ja katso milloin sinulla on puoli tuntia vapaata – tai jopa vähemmän.

Liikkuminen 15 minuuttia kolme kertaa viikossa on parempi kuin ei mitään.

Voisitko herätä aiemmin ja treenata ennen töihin lähtöä? Tai kävellä tai pyöräillä töihin? Onko työpaikkasi lähellä kuntosalia, jossa voisit pistäytyä lounastauolla? Voisitko tehdä punnerruksia ja vatsarutistuksia katsomasi TV ohjelman mainostauoilla?

Fyysiset esteet

On tietenkin sellaisia vammoja, jotka tarkoittavat, että minkäänlainen liikunnan harrastaminen ei ole mahdollista. Mutta, riippuen siitä millainen vamma sinulla on, voit todennäköisesti liikkua jollain tavalla.

Muista kuitenkin kysyä lääkärin, fysioterapeutin tai muun ammattilaisen mielipidettä ennen kuin aloitat treenaamiseen, jotta et aiheuta itsellesi uusia ongelmia.

Väsymys

Jos olet liian väsynyt liikkumaan, on parasta käydä lääkärin vastaanotolla tarkistuttamassa, ettei väsymyksen taustalla vain ole lääketieteellistä syytä.

Jos nukut tarpeeksi, varmista että ruokavaliosi on kunnossa ja sisältää ruokia, jotka antavat energiaa: banaanit, rasvainen kala, bataatti, mustikat ja kananmunat ovat esimerkkejä ruoasta, josta saat reilusti energiaa liikkua. Vältä sokerin ja nopeiden hiilihydraattien syömistä niin paljon kuin mahdollista, koska ne väsyttävät.

Jos tunnet itsesi edelleen väsyneeksi, aloita hellävaraisella liikuntaohjelmalla ja yritä rakentaa kuntoasi pikkuhiljaa. Muista, vaikka tuntisit itsesi uupuneeksi ennen liikkumista, liikunnasta saat energiaa, sekä hyvää oloa tuottavia endorfiineja!


Lähde: Silversurfers

Kuvat: Pexels, Unsplash

[mc4wp_form id="278"]