Kesällä voi tulla helposti herkuteltua ikään kuin huomaamatta esimerkiksi jäätelön ja grilliherkkujen muodossa. Lisäksi uskomattomat terassikelit ovat voineet houkuttaa juomaan virvokkeen jos toisenkin. Moni meistä alkaa haaveilla loppukesästä jo painonpudotuksesta helppojen niksien avulla, mikäli kesän herkuttelu alkaa kiristää vyötäröllä.

Onneksi meiltä Suomesta löytyy monia upeita raaka-aineita, joilla voi saada painoa mukavasti pudotettua. Mikä parasta, nämä ainesosat ovat myös kesän sesongissa, minkä ansiosta ne ovat hyvin tuoreita ja maistuvat maukkailta. Katso tämä listaus ja ota omat suosikkisi osaksi ruokavaliota!

Kaipaatko ajanvietettä? Kokeile pelaamista CasinoEurolla!

Kurkku

Kurkku on yksi Suomen kesän parhaista ainesosista. Siinä ei ole juuri kaloreita, koska 100 grammaa kurkkua sisältää vain 10 kaloria sekä runsaasti vitamiineja. Mikä parasta, sitä ei ole juuri pilattu hinnallakaan sesonkiaikana, sillä kilon tuoretta kurkkua saa parilla eurolla. Lisäksi siinä on monia hyviä elementtejä, jotka tukevat painonhallinnassa. Suurin osa kurkun painosta on vettä ja lisäksi siinä on muita tärkeitä aineita, jotka parantavat ruuansulatusta ja auttavat puhdistamaan kehoa.

Kurkkua on todella helppo käyttää ja se viilentääkin jääkaappikylmänä ihanasti. Siitä on helppo pätkiä paloja ja dippailla paloja esimerkiksi vähärasvaiseen kermaviiliin välipalana. Lisäksi se maistuu helposti osana isompaa ateriakokonaisuutta, minkä johdosta voit yhdistää sen helposti esimerkiksi leivän päälle tai rakentaa sen ympärille salaatin esimerkiksi yhdessä hunajamelonin kanssa. Mikäli pidät kurkusta kovasti, voit tehdä siitä esimerkiksi kylmän ja raikkaan kurkkukeiton.

Jos haluat viilentävän kesäjuoman, yhdistä kurkkuun vaikkapa vissyvettä, inkivääriä ja mintunlehtiä. Tällä tavalla voit saada kevyen juoman, joka on hyvä vaihtoehto esimerkiksi hiilihapotetuille virvoitusjuomille.

Pinaatti

Pinaatti ei ole turhan takia Kippari-Kallen suosikkiruokaa! Kyseessä on todellinen terveyspommi, jossa on runsaasti hienoja ainesosia. Se on niin ikään vähäkalorinen ruokavalio, joka on parhaimmillaan loppukesästä. Tutkimusten mukaan pinaatti ja muut lehtivihreät auttavat taistelussa ylipainoa vastaan.

Pinaatti sisältää laajan kirjon erilaisia ravintoaineita – siinä on mukana esimerkiksi C-vitamiinia ja K-vitamiinia. Lisäksi siinä on mm. rautaa ja kalsiumia. Näin ollen siitä saa monia tärkeitä ravintoaineita, jotka auttavat hyvinvoinnissa.

Täyteläisen maun ansiosta pinaatti sopii mainiosti esimerkiksi osaksi salaattia. Lisäksi siitä saa helposti tehtyä pinaattilettuja tai aterian lisukkeeksi täyteläistä ja kevyttä pinaattihöystöä. Täyteläisen ruuan saa yhdistämällä pinaattia munakkaaseen. Näin ollen siitä saa tehtyä maukkaita aterioita, jotka ovat hyvin kevyitä.

Parsakaali

Parsakaali on todella terveellinen kaali, joka on maukkaan makunsa lisäksi erittäin terveellinen. Loppukesän herkkuihin lukeutuva vähäkalorinen kaali pitää sisällään mm. rautaa, useita eri vitamiineja sekä kalsiumia.

Parsakaalissa on kuitua, jonka avulla nälkää on helpompi pitää loitolla. Tämän ansiosta se tukee painonhallintaa ja voi helpottaa laihtumisessa.

Siinä on omaleimainen maku, jonka ansiosta se sopii hyvin osaksi suurempaa kokonaisuutta, vaikka moni onkin mieltynyt sen voimakkaaseen makuun ja syö sitä myös sellaisenaan. Parsakaali sopiikin mainiosti esimerkiksi höyrytetyksi lisukkeeksi muun aterian ohelle. Lisäksi siitä saa maukasta keittoa, kun makua pehmentää esimerkiksi perunan kanssa.

Testaile nyt, mitkä näistä ainesosista sopivat makuusi ja kokeile painonpudottamista!

[mc4wp_form id="278"]