Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa suurin osa pariskunnista päätyy lopulta eroon. Kaksi vuotta sitten kohdannut ja tv-kameroiden edessä naimisiin mennyt pari Anniina Marjamäki, 34, ja Ville Manner, 40, ovat poikkeus tilastossa – he ovat edelleen onnellisesti yhdessä.

Anniina ja Ville ovat katsoneet yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudempia jaksoja ja pohtineet kokemustaan. Tosi-tv-rakkaus ei ole helppoa. Pariskunta kertoo nyt Seuran haastattelussa omat ajatuksensa niistä syistä, miksi suhteet usein päättyvät.

– Ehkä suurin ongelma pareilla on ollut se, ettei puolison elämää ole osattu istuttaa yhteen oman elämän kanssa. Se vaatii paljon vaivannäköä, Anniina avaa näkemystään.

Ville kertoo, että kuvaustilanne on ylipäätään outo.

– Kuin hyppäisi haialtaaseen, hän vertaa.

Julkisuus tuo omat haasteensa pariskuntien elämään.  Myös Ville kertoo kokevansa painetta onnistua, vaikka kyseessä ei olekaan kilpailu.

– En halua mokata, hän kertoo.

Ole kuin Ridge! Nappaa CasinoEurolle 100% talletusbonus 100 euroon asti!

Yhdessä asuminen avainasemassa

Anniinan ja Villen yhteiselo sujui hyvin heti alkumetreiltä saakka. Nauravainen pari ei saanut millään riitaa aikaiseksi ohjelman kuvausten aikana. Draamaa ei ole suhteessa ollut myöskään kameroiden sammuttua.

– Ehkä kaikki osallistujat eivät ole ymmärtäneet, kuinka paljon toista on tultava vastaan prosessin aikana. On oltava oma itsensä, mutta samalla todella nöyrä. Se vaatii herkkyyttä ja rohkeutta, Ville miettii.

Anniinaa toteaa, että heidänkin suhteensa olisi saattanut lähteä eri urille, jos he olisivat asuneet erillään. Yhdessäolo heti suhteen alusta saakka on auttanut tunnesiteen muodostumisessa.

– Se, että pystyimme heti asumaan ja nukkumaan yhdessä, oli varmasti yksi syy siihen, että suhde syveni jo ohjelman aikana. Anniina näki minut aidoimmillaan, Ville pohtii pariskunnan onnistumisen salaisuutta.

Unelmapariskunnallakin on ollut kuitenkin paljon oppimista matkan varrella. Yhtenä suurimmista työstämistä vaatineista asioista pari mainitsee tunteista puhumisen. Villelle puhuminen on ollut aina helppoa, kun taas Anniinalla syvemmälle tasolle pääsemisessä on kestänyt kauemmin.

– Otin uhkarohkean riskin ja avasin omaa elämääni ja itseäni Anniinalle. Onneksi Anniina rohkaistui pian avaamaan itseään myös minulle, Ville iloitsee.


Lähde: Seura

Kuva: Instagram/anniinamarjamaki

[mc4wp_form id="278"]