Oinas (21.3.–20.4.)

Selvitä hankalat tilanteet parhaan kykysi mukaan. Tarkkaile rahankäyttöäsi. Saatat hyötyä taloudellisesti aiemmin tekemistäsi sijoituksista. Töissä väärinkäsitys voi aiheuttaa pahaa mieltä. Järjestä itsellesi omaa aikaa.

Härkä (21.4.–21.5.)

Laske todelliset kustannukset, ennen kuin teet päätöksen. Älä ole liian kriittinen. Puhu avoimesti tilanteesta, he kyllä kuuntelevat. Tällä viikolla itsepäisyys ei välttämättä kannata, pyri tekemään kompromissi. Anna hänen seisoa omilla jaloillaan.

Kaksoset (22.5.–21.6.)

Matkustaminen tai uuden asian oppiminen tekisi nyt hyvää. Voi olla, että haluat tehdä muutoksia elinympäristössäsi. Rakenna rauhaa, vältä riitelyä. Töissä kommunikaatio kollegan kanssa saattaa tökkiä pahemman kerran.

Rapu (22.6.–22.7.)

Ulkomaat ja uudet tuulet houkuttelevat. Tällä viikolla kiusallinen ongelma saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Kotonasi jokin on ärsyttänyt sinua jo pidempään – käytä aikaa asian ratkaisemiseen. Älä paljasta itsestäsi mitään sellaista, mitä voidaan käyttää sinua vastaan.

Leijona (23.7.–22.8.)

Voi olla, että joudut tekemään pienen matkan ja vierailemaan läheisen luona, joka ei ole voinut kovin hyvin. Joku haluaa aiheuttaa ongelmia, ja on saattanut antaa muille väärää tietoa. Punnitse vaihtoehtojasi. Tällä viikolla kiinnitä erityishuomio omaan hyvinvointiisi.

Neitsyt (23.8.–23.9.)

Treeniohjelma toimii tehokkaasti. Tahdonvoimasi tulee avuksesi. Älä laske asuinkumppaneidesi avun varaan. Liiallinen murehtiminen voi käydä terveyden päälle. Puhu läheiselle, johon luotat. Kokeile palata vanhan harrastuksesi pariin, saatat saada uusia ideoita.

Pelaa Ridgen Forresterin seurassa CasinoEurolla!

Vaaka (24.9.–23.10.)

Älä yritä liikaa. Muista nauttia elämästä ja hemmotella myös itseäsi. Voi olla, että sinua syytetään, mikäli jokin menee vikaan. Keskity viettämään laatuaikaa lasten kanssa. Mieti mahdollisuutta sijoittaa kiinteistöön.

Skorpioni (24.10.–22.11.)

Väärinkäsitykset saattavat aiheuttaa hämmennystä ja pahaa mieltä. Tällä viikolla ei kannata välttämättä käydä sukulaisen luona, joka käy hermojesi päälle. Saatat kohdata potentiaalisen kumppanin, mutta varmista ettei hän ole jo sitoutunut muualle. Voit nostaa elintasoasi pienellä sivutyöllä.

Jousimies (23.11.–21.12.)

Huolehdi, että sinulla on kaikki tarvittava saatavillasi, ennen kuin ryhdyt projektiin. Älä anna läheisesi kommentin mennä ihon alle. Voi olla, että tunnet pakottavaa tarvetta päästä matkoille. Tällä viikolla esiintyminen tai ideoiden esittely voi tuntua tavanomaista vaikeammalta.

Kauris (22.12.–20.1.)

Kaipaatko seikkailuja elämääsi? Suunnittele matkaa eksoottiseen kohteeseen. Puhu tavoitteistasi ääneen. Yritä olla aiheuttamatta kohua. Mikäli mietit sijoittamista, keskity pidemmän aikavälin tavoitteisiin.

Vesimies (21.1.–19.2.)

Vältä äkkipäätösten tekemistä. Puhu tulevaisuudensuunnitelmistasi läheisesi kanssa. Tällä viikolla työkavereiden kanssa menee hyvin. Ystävät eivät välttämättä ymmärrä tilannettasi. Älä luovuta liian nopeasti.

Kalat (20.2.–20.3.)

Saata loppuun kotona odottava ikävät työ, jonka olet sysännyt sivuun jo liian kauan. Matka tai luovat harrastukset antavat tällä viikolla energiaa. Rauhoitu ja vedä henkeä. Tarkastele tavoitteitasi. Älä uskoudu sukulaiselle, jonka tiedät sotkeutuvan mielellään toisten asioihin.


Kuva: Unsplash

[mc4wp_form id="278"]