Vesivärimaalaus harrastuksena. Paperille maalattu kukka.
Päästä luovuus valloilleen. Kuva: Unsplash

Yksi parhaita asioita vanhenemisessa on se, että meillä on taas vähän enemmän aikaa tehdä asioita, joista pidämme. Ruuhkavuodet ovat takana ja lapset ovat muuttaneet pois kotoa. On vihdoin aika keskittyä taas itseemme.


Onko sinulla mielessäsi jotain tiettyä aktiviteettia, jota olisit aina halunnut kokeilla? Haluatko tehdä taikoja maalilla tai villalangalla? Tai ehkä haluat luoda kauneutta sanoilla ja musiikilla? Kokeile uutta harrastusta.


Mielenkiintoiset harrastukset pitävät kehon ja mielen aktiivisena, kun lähestymme pikkuhiljaa eläkepäiviämme.

Mitä voi kutsua harrastukseksi?

Harrastukset ovat aktiviteetteja, jotka eivät liity töihin ja joista ei yleensä makseta korvausta. Niihin voit kuluttaa niin vähän tai paljon aikaa kuin haluat. Voit harrastaa yksin, rakkaan kanssa, tai ryhmässä.

Harrastukset muovaavat persoonallisuuksiamme, antavat energiaa, inspiroivat ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta toisiin harrastajiin. Harrastukset tuovat usein merkitystä elämäämme. Luovien asioiden tekeminen, kuten myös urheiluun liittyvät harrastukset, auttavat meitä rentoutumaan ja tuulettumaan.

Harrastus voi olla mitä tahansa neulomisesta melontaan. Kokeile kaikkia niitä asioita, joita kohtaan tunnet uteliaisuutta. Voit kokeilla useita erilaisia aktiviteetteja, ja jatkaa säännöllisesti niitä, jotka tuntuvat omimmilta.

Harrastuksia joka makuun

Kun Sixty and Me (kuusikymmentä ja minä) -yhteisöltä kysyttiin heidän mieluisimmista harrastuksistaan, vastaukset olivat yhtä moninaisia ja mahtavia kuin ne tuhannet naiset ympäri maailmaa, jotka jakoivat omat intohimonsa.


Joillakin oli erikoisia harrastuksia, toisilla perinteisempiä. Jos etsiskelet uutta harrastusta, tulet ehkä löytämään kiinnostavia ehdotuksia tältä listalta.

savikipon dreijaaminen
Keramiikan tekeminen on nykyään hyvin suosittu harrastus kaikenikäisten naisten parissa. Kuva: Unsplash

Taide ja käsityöt

  • Ruoan laitto – leipominen – kakkujen koristelu 
  • Ompelu – kirjonta – neulominen – tilkkutyöt – virkkaus – huovutus – maton kutominen – helmityöt – kehruu
  • Puutarhatyöt – kukkien sommittelu
  • Leikekirjan tekeminen – korttien tekeminen – korujen tekeminen 
  • Lasimaalaus – maalaus – piirtäminen – kalligrafia – mosaiikin tekeminen – keramiikan tekeminen
  • Sisustaminen

Urheilu ja liikunta

  • Uinti – jooga – jazzvoimistelu – Tai Chi – pyöräily – vesijumppa
  • Golfin pelaaminen
  • Tanssiminen
  • Suppailu
  • Ratsastaminen
  • Rannalla kävely
  • Koiran kävelyttäminen – koiran kouluttaminen – lemmikit

Matkustaminen ja vierailut

  • Ostoksilla käyminen – kirpputorit
  • Ystävillä ja perheenjäsenillä vierailu – kutsujen järjestäminen
  • Kirjastoissa ja museoissa vierailu
  • Matkustaminen
  • Puistoissa käyminen
  • Purjehtiminen
  • Retkeily – vaeltaminen
  • Valokuvaus – lintubongaus

Musiikki

  • Laulaminen
  • Sanoittaminen
  • Instrumentin soittaminen
  • Musiikin kuuntelu

Kotoilu

  • Television katselu – elokuvien katselu – internetissä surffailu – pelaaminen Ipadilla
  • Päiväkirjan kirjoittaminen – kirjoittaminen
  • Nojatuolimatkailu
  • Ristikot – Sudokut
  • Lukeminen

Oppiminen

  • Uuden kielen opiskelu
  • Sukututkimus

Muut

  • Vapaaehtoistyöt 
  • Hengelliset aktiviteetit
  • Amatöörinäytteleminen – yhteisöradio

Harrastus voi olla myös mikä tahansa muu asia mitä tekee mieli kokeilla. Ole ennakkoluuloton ja rohkea. Parhaimmassa tapauksessa saat roppakaupalla lisää energiaa elämääsi, ja ehkä myös uusia ystäviä harrastuksesi kautta.

Hyviä hetkiä uuden harrastuksen parissa!


Lähde: Sixty + Me

[mc4wp_form id="278"]