Koirat ovat uskomattoman älykkäitä ja me kaikki tiedämme se, mutta ne saattavat olla vieläkin fiksumpia kuin luulemme.

Japanin Kioton yliopiston Akiko Takaokan johtama tiimi teki tutkimuksen, jonka mukaan koira lakkaa noudattamasta annettuja ohjeita silloin, kun se luulee ihmisen olevan epäluotettava.

Tutkimus toteutettiin niin, että henkilö osoitti sormellaan kulhoa, jonka luokse koira sitten juoksi.

CasinoEuro – suomalaisten turvallinen ja luotettava suosikkikasino!

Ensimmäisellä kerralla koirat juoksivat epäröimättä kulhon luokse, sillä siellä oli ruokaa. Sitten sama testi tehtiin uusiksi kulhon kanssa, joka olikin tyhjä.

Kolmannella kerralla koira ei halunnutkaan enää mennä kulhon luokse, koska edellisellä kerralla siellä ei ollut mitään.

Testi tehtiin kaikkiaan 34 koiralle ja tulokset olivat samanlaiset eli koirat voivat aistia, mikäli henkilö on epäluotettava.

Lähde: Mirror.co.uk

Artikkelikuva: Unsplash

[mc4wp_form id="278"]