Viimeistään viime viikon Emma Gaala toi Rita Behmin nimen kaikkien huulille.

Rita Behmistä tiedetään melko vähän mitään, mutta hänen kappaleillaan on kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja. Viime viikolla taiteilijanimellä Behm paremmin tunnettu laulaja nousi Emma-gaalan valtiaaksi voittamalla kaikki kategoriat, joissa hän oli ehdolla, mikä tarkoitti peräti seitsemää palkintoa. Behm palkittiin muun muassa vuoden artistina.

Syyskuussa 2019 julkaistusta esikoissingle Hei Rakas ja Frida -hiteistään tunnettu artisti on noussut parissa vuodessa tuntemattomuudesta Suomen soittolistojen kuningattareksi. Ahkerassa radiosoitossa olleista kappaleista kolme on päässyt Spotifyn Suomen kuunnelluimpien kappaleiden listalle. Hänen debyyttialbuminsa Draaman kaari viehättää möi triplaplatinaa.

Pelaa kuin Ridge Forrester!

Behm antaa musiikin puhua puolestaan

Valtavasta suosiostaan huolimatta Behm ei kerro itsestään julkisuudessa juuri mitään. Hän on antanut vain muutamia haastatteluja, joissa hän ei myöskään halua puhua muusta kuin musiikistaan. Laulaja perustelee ratkaisuaan sillä, että antaa musiikin puhua puolestaan.

– Mähän olen säveltäjä, sanoittaja ja nykyään myös tuottaja. Se on se, mitä mä teen. Mä en vieläkään ole keksinyt mitään syytä, miksi yksikään toinen osa-alue mun elämästä kuuluisi muille, Behm kertoi Ilta-Sanomille viime viikolla, juuri ennen Emma Gaala -lähetyksen alkua.

Rita Behm ei koe olevansa julkkis, eikä hänellä ole julkisuudessa paistatteluun mitään halua.

– Se, että teen musiikkia, ei tarkoita sitä, että olen julkkis. En ikinä tule tuomaan yksityiselämääni julki missään määrin. Puhutaan sitten perheestä, parisuhteesta tai vaikka mitä ruokaa minä syön. Ne asiat eivät liity millään tavalla tekemääni taiteeseen, Behm totesi IS:lle tammikuussa Emma-gaalan lehdistötilaisuudessa, kun ehdokkuudet julkistettiin.

Suosio on tehnyt laulajasta ”kivemman tyypin”

Yksityisyyttään suojeleva Behm ei kuitenkaan karttele fanejaan, vaan odottaa pääsevänsä tapaamaan heitä. Hän harmittelee koronapandemiasta johtuvaa keikkojen vähyyttä. Laulaja kokee hassuksi, ettei hän ole päässyt kohtaamaan yleisöään.

– Mä tiedän, että he ovat tuolla jossain, mutta se tuntuu ontolta elää tässä kuplassa, hän pohti IS:lle.

Vaikka Behm ei halua olla julkkis, on valtava suosio ja ihmisten antama palaute muuttanut häntä ihmisenä. Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä joulukuussa 2020 juontaja Rosa Kettumäki kysyi Behmiltä, mitä suosio on hänelle opettanut.

– Paljonkin. Olen miettinyt sitä, että kun saa yhtäkkiä hirveästi huomiota, joutuu myös suurennuslasin alle. Se on hyvä paikka tarkkailla omaa käytöstään, miten vaikka kohtelee muita ihmisiä, Behm vastasi Kettumäelle.

Behm kokee muutoksen olleen positiivinen.

– Musta tuntuu, että voin aika rehellisesti sanoa, että mä olen paljon kivempi tyyppi kuin vuosi sitten, koska olen pohtinut sitä, millainen olen muita kohtaan, hän kuvaili haastattelussa.

Artisti haluaa olla spontaani oma itsensä

Spontaanisti haastatteluissa ja keikkojen välispiikeissä esiintyvä Behm on todennut, että hän ei halua suunnitella etukäteen mitä sanoo. Esiintymiskoulutukset tai -valmennukset eivät häntä kiinnosta.

Myöskään Emma Gaalaa varten laulaja ei suunnitellut yhtään kiitospuhetta etukäteen.

Behm kertoo IS:lle, että ihmiset monesti yllättyvät hänet tavatessaan, kuinka hän ei vastaa ollenkaan julkisuudesta saatua mystistä ja vakavaa kuvaa.

– Olen hyvin eloisa ihminen ja on hauskaa, koska tässä on valtava kontrasti promomaterialiini ja musiikkiini. Minulle on sanottu, että minusta saa sellaisen kuvan, että olen kauhean vakava ja jopa vähän pelottava ihminen, mutta sitten sanotaan, että ”sinähän oletkin oikeasti kauhean lystikäs”.


Lähteet: Ilta-Sanomat, Yle

Kuva: Warner Music Finland/Pietari Purovaara

[mc4wp_form id="278"]