Miljoonat ihmiset ympäri maailman etsivät rakkautta netistä, jotta he voisivat löytää onnen ja uuden kumppanin. Valitettavasti nettideittailun suosio on johtanut myös erilaisten huijarien saapumiseen markkinoille. Monet ihmiset käyttävät hyväkseen toisten kiltteyttä ja hyvyyttä, minkä johdosta nettihuijarit kalastelevat merkittäviäkin summia rahaa. On mahdollista, että mukavan oloisen kumppanin taustalla vaikuttaa jopa ammattilaisrikollisuus.

Jos etsit rakkautta netistä ja mietit, millaisia kumppaneita siellä voi olla, lue seuraava lista vaarojen välttämiseksi. Aluksi voi olla hyvinkin vaikea tunnistaa, onko kyseessä rehellisillä asioilla oleva ihminen vai rakkaushuijari. Riku eli rikosuhripäivystys on listannut yleisiä tunnusmerkkejä, joilla on helppo tunnistaa rakkauspetoksien tavallisia piirteitä. Näiden tunnusmerkkien ansiosta on mahdollista herättää vaistot siinä vaiheessa, kun mietit, ettei kaikki ole kunnossa.

  • Huijari yrittää ottaa tyypillisesti kontaktia sosiaalisen median kanavissa.
  • Hän sanoo haaveilevansa tulevaisuudesta Suomessa ja on tutustunut maahan jo huolella. Aiemmat vierailut ovat kuitenkin epäonnistuneet mitä erilaisempien syiden vuoksi.
  • Huijari yrittää keksiä erilaisia tekosyitä, joiden takia videopuhelut eivät ole onnistuneet.
  • Huijari kertoo saaneensa merkittävän summan rahaa esimerkiksi perintönä tai vaikkapa yrityskaupan seurauksena.
  • Hän haluaa siirtää rahaa, mutta ensiksi tulee lähettää hänelle itselleen rahaa, jotta siirron voisi toteuttaa.
  • Huijarille tulee lähettää rahat jonkun toisen omistamalle tilille. Tyypillisesti hän pyytää niitä akuutin tilanteen johdosta esimerkiksi läheisen kuoelman, eron, työttömyyden tai jonkin muun tekosyyn varjolla.
  • Kun rahaa on kerran lähetetty, pyyntöjä alkaa todennäköisesti ilmaantua lisää. Hän voi käyttää pyyntönsä tukena erilaisia asiakirjoja tai muiden ihmisten todisteluja.
  • Hän voi panostaa luomaan itsestään uskottavaa kuvaa esimerkiksi valokuvia lähettämällä tai muilla tavoilla.

On kuitenkin hyvä muistaa, että netissä on paljon ihmisiä, jotka etsivät sinun kaltaisia ihania ihmisiä. Toivotamme sinua onnea rakkauden löytämiseksi!

Lähde: Rikosuhripäivystys Riku

Kuva: Pixapay

[mc4wp_form id="278"]