Jouluisin on tapana kokoontua perheen kesken ja nauttia erilaisista jouluruoista. Ruoka on tärkeä osa joulua ja useimmat odottavat joulua juuri sen vuoksi. Osa perinteisistä jouluruoista eivät ole kuitenkaan kaikkien mieleen. Listasimme yleisimmät joulupöydän inhokit, jotka herättävät usein vahvojakin mielipiteitä, suuntaan tai toiseen.

Virittäydy joulutunnelmaan nyt CasinoEurolla klikkaamalla tästä!

Laatikot

Erilaiset laatikot kuuluvat perinteisiin jouluruokiin ja usein tarjolla on porkkana-, lanttu- sekä perunalaatikkoa. Laatikot kuitenkin usein jakavat mielipiteitä ja osa ei voi sietää laatikoita ollenkaan. Osa puolestaan pystyy syömään vain porkkalaatikkoa, kun taas osa vain lanttulaatikkoa. Imelletty perunalaatikko tuntuu olevan useimmiten se, joka jää monilla syömättä.

Osa valmistaa laatikot itse alusta saakka, kun osa turvautuu kaupan valmislaatikoihin. Kaupan valmislaatikoita myös muokataan usein lisäämällä kermaa tai muita mausteita. Laatikot ovat vakiintuneita suomalaisissa joulupöydissä, josta kertovat kauppojen tasaiset myyntitilastot vuosittain.

Lipeäkala

Lipeäkalalla on pitkät perinteet suomalaisessa historiassa ja etenkin vanhemman väen mielestä lipeäkala kuuluu ehdottomasti osaksi joulupöytää. Perinteisesti lipeäkala on ollut kuivattua turskaa taikka seitiä, mutta nykyisin jouluisin syötävä lipeäkala on molvaa. Kala saa nimensä siitä, että se pehmitetään liottamalla emäksisessä lipeävedessä. Lipeäkala on maultaan hyvin mieto, jonka vuoksi siihen laitetaan pippuria. Kala tarjoillaan usein perinteisen valkokastikkeen kera.

Rosolli

Rosollia syödään usein kinkun kyytipojaksi, mutta sen vahvat maut eivät sovi kaikille. Rosolliin tulee tyypillisemmin porkkanaa, perunaa ja punajuurta. Lisäksi rosollissa voi olla omenaa, suolakurkkua sekä punasipulia riippuen kokista. Salaatti tarjoillaan kylmänä ja sen tarkoituksena on antaa raikkautta raskaammille joulupöydän ruoille. Etenkin valmisrosollit aiheuttavat osille ihmisistä vilunväristyksiä, mutta itsetehty rosolli voi maistua jopa nirsommallekin syöjälle.

Mäti

Mäti on joulupöytien juhlava klassikko ja sitä syödään erityisesti smetanan ja punasipulin kanssa. Mädistä voi valmistaa myös näyttävää mätikakkua tai tehdä pieniä sormin naposteltavia alkupaloja. Mädin maku on hyvin kalamainen, joka ei välttämättä sovi kaikille. Osalla ihmisistä häiritsee myös mädin koostumus, sillä perinteinen kirjolohenmäti poksahtaa suussa. Mikäli tämä häiritsee, ovat esimerkiksi siian sekä muikun mäti hienojakoisempia.

Silli

Silli on suosittu joulunajan ruoka ja useimmissa kodeissa se valmistetaan itse. Monet sanovat, että lasimestarin silli tuo joulun, mutta osalle sillin maku sekä etenkin haju on liian vahva. Silli on ruoka-aine, jota joko vihaa tai rakastaa. Sillin voikin ajatella olevan samassa kastissa lipeäkalan sekä mädin kanssa.

Syltty

Syltty eli toiselta nimeltään aladobi on kylmänä tarjoiltava lihahyytelö. Se valmistetaan usein vasikan tai sian päästä ja myös kieltä ja potkaa käytetään raaka-aineena. Sylttyä on tarjoilla useimmissa joulupöydissä, ja se usein herättää mielipiteitä. Osa ei pidä syltyn rasvaisuudesta taikka koostumuksesta, mutta tuotteissa on eroja. Korkealaatuisimman syltyn saa todennäköisemmin lihatiskiltä.   

Vihreät kuulat

Oletko joskus saanut lahjaksi vihreitä kuulia? Vihreät kuulat ovat klassikko, joita Fazer on valmistanut jo vuodesta 1929 saakka. Niitä syödään etenkin jouluisin ja ne ovat myös suosittu joululahja. Mutta harvat pitävät sokerisista marmeladipalloista sellaisinaan, jonka vuoksi nykyisin vihreistä kuulista tehdään erilaisia herkkuja. Kokeile esimerkiksi Vihreitä kuulia suklaapatukkaa taikka joulutorttuja, joissa keskus on tehty vihreistä kuulista. Saatat yllättyä!

Artikkelikuva: Pixabay

[mc4wp_form id="278"]