Joulu saapuu pian ja on aika ottaa kinkut sulamaan. Kinkun paistaminen on monissa kodeissa tärkeä traditio, ja uunin luukkua tulee tarkkailtua jopa läpi yön. Kinkun paistaminen ei kuitenkaan aina suju leikiten ja se voi aiheuttaa jopa pienoista stressiä. Kinastelua voidaan käydä siitä, kuinka kinkku paistetaan, milloin se paistetaan ja mitä kuorrutukseen tulee. Ohjeemme avulla voit olla varma, että kinkun paisto onnistuu täydellisesti tänä vuonna.

Virittäydy joulutunnelmaan nyt CasinoEurolla klikkaamalla tästä!

Valmistelu on kaiken a ja o

Kinkku epäonnistuu usein kahdesta syystä: kinkkua ei ole otettu sulaan riittävän ajoissa ja paistamiseen ei käytetä paistomittaria. Kiinnitä siis huomiota näihin seikkoihin ennen kinkun valmistusta. Kinkku kannattaa ottaa sulaan ajoissa, ja sen sisätilanlämpö olisi hyvä olla noin +10 astetta ennen paistamista. Kinkun lämpiäminen tähän asteeseen vie noin tunnin per painokilo. Perinteinen 12 kilon joulukinkku kannattaa siis ottaa sulaan jo hyvissä ajoin aamulla jos sen meinaa paistaa jouluaaton aattoyönä.

Paistomittari kannattaa laittaa kinkkuun jo sulamisvaiheessa, jolloin voi varmistua oikeasta sisälämpötilasta. Asennuksessa kannattaa olla tarkkana, sillä se pitäisi asettaa kinkun paksuimpaan kohtaan osumatta luuhun. Luu nimittäin vääristää lihan lämpötilaa ja tämän vuoksi kinkku voi täysin epäonnistua.

Käytä apunasi paistopussia

Monet ovat tottuneet paistamaan kinkun siten, että he laittavat sen ritilälle ja alle korkeareunaisen uunipellin. Tämä on kuitenkin melko sotkuinen tapa ja voit olla varma, että uunin puhdistukseen tulee käyttää hetki jos toinenkin. Tästä syystä paistopussi on kätevämpi tapa paistaa kinkku ja pussin pohjalle kertynyt liemi on helppo ottaa talteen valmistaessa esimerkiksi kinkkukastiketta.

Jos kuitenkin valmistat kinkun mieluummin ritilällä, muista laittaa vettä uunipellin pohjalle. Näin rasvan irrottaminen on huomattavasti helpompaa.

Paistoaika riippuu kinkun painosta

Kinkun paistoaika riippuu sen koosta ja hyvänä ohjesääntönä voidaan pitää sitä, että kinkkua paistetaan 1 – 1,5 tuntia per painokilo. Kinkkua paistetaan matalalla lämmöllä noin 100 – 120 asteessa tarkkaillen paistomittarin lämpötilaa. Tuntimäärä per painokilo on kuitenkin täysin ohjeellinen ja paistamisessa tulee ensisijaisesti luottaa mittariin.

Pidätkö enemmän mehukkaasta vai mureammasta joulukinkusta? Tämän suhteen mielipiteet vaihtelee paljon ja ihmisillä on erilaisia tottumuksia. Hyvä sisälämpötila on noin 75 – 80 astetta, jolloin 75 asteinen kinkku on mehevämpää ja yli 80 asteinen mureaa. Jotkut huippukokit suosivat jopa 72 asteista kinkkua, kun taas kodeissa pidetään useimmiten ylikypsästä kinkusta, joka on jopa yli 85 asteinen.

Kuorrutus viimeistelee kinkun

Kuorrutus antaa kinkulle kivan loppusilauksen sekä juhlavan ulkoasun. Se antaa sopivassa määrin myös lisämakua, mutta kuorrutus voi jakaa myös mielipiteitä. Perinteisin kuorrutus on sinappikuorrutus, jossa kinkku sivellään sinapilla ja sen päälle laitetaan hapankorppua. Ennen kuorrutusta kinkun tulee antaa jäähtyä kunnolla. Jäähdytys on paras tehdä siten, että kinkku laitetaan jääkaappiin taikka mahdollisuuksien mukaan ulos.

Kuorrutus ruskistetaan lopuksi kuumassa 225 asteisessa uunissa, noin 5 – 7 minuuttia. Huomioithan, että kuorrutus palaa herkästi, joten uunia kannattaa tarkkailla. Joulukinkun voi tämän jälkeen ottaa pöydälle lepäämään ja se on sen jälkeen valmis nautittavaksi.

Artikkelikuva: Pixabay

[mc4wp_form id="278"]