Maarit Hurmerinta sai avun vanhaan vaivaan.

Laulaja Maarit Hurmerinta, 67, kärsi vuosikymmeniä ikävästä vaivasta, sydämen rytmihäiriöstä. Temppuileva sydän aiheutti laulajalle ylimääräistä huolta ja stressiä. Etenkin keikkojen yhteydessä ja matkustaessa Maaritia jännitti, alkaisiko sydän taas pomppimaan omassa tahdissaan.

Laulaja kertoo Apu-lehden haastattelussa päässeensä nyt eroon epämiellyttävästä ongelmastaan, sillä hän kävi huhtikuussa sydämen rytmihäiriön korjausoperaatiossa.

Tampereella tehty toimenpide jännitti laulajaa etukäteen. Hoitotiimin tavatessaan hän kuitenkin rentoutui ja kaikki meni lopulta hyvin.

– Kaikki pelkoni ja jännitykseni hälvenivät, kun tapasin hoitotiimin, laulaja muistelee kokemustaan.

Koronavuosi pahensi oireita

Maarit kertoo päätyneensä hoidattamaan vaivansa, sillä viime vuonna rytmihäiriö kesti pari kertaa pidempään kuin aikaisemmilla kerroilla. Pahentuneiden oireiden aiheuttajaksi laulaja arvelee koronavuodesta johtuvaa lisähuolta. Häneltä ja puolisoltaan, muusikko Sami Hurmerinnalta peruuntui koronan takia yli 50 keikkaa.

– Sama tilannehan meillä on Samin kanssa ollut kuin muillakin artisteilla ja eri alojen ihmisillä. Korona vei työt, vaikka en voi sinänsä valittaa. Kaikki muut asiat elämässämme ovat kunnossa – ei ole onneksi enää pieniä lapsia tai asuntolainaa.

Maarit päätti puhua rytmihäiriöstään sydänlääkärin kanssa. Vaivaa oli tutkittu jo aiemminkin, mutta asialle ei ollut tehty silloin mitään.

– Helsingin Sydänsairaalan ihana kardiologian erikoislääkäri Kirsi Korpi oli sitä mieltä, että korjaus kannattaa nyt tehdä, jatkanhan työtäni laulajana. On täysin turhaa ja älytöntä stressata jostain sellaisesta vaivasta, jonka voi hoidattaa, kertoo Maarit Apu-lehdelle.

Pelaa Ridgen Forresterin seurassa CasinoEurolla!

Sydänoperaatio Tampereella

Tutkimusten jälkeen kardiologi suositteli lähetettä Tampereen Sydänsairaalaan, jossa Maaritille järjestyi operaatioaika parissa kuukaudessa. Tytär Janna ja tämän puoliso Damppa sekä lapsi Noah lähtivät mukaan Tampereelle Maaritin tueksi.

Sydänoperaatio suoritettiin viemällä hoitoinstrumentti nivusten kautta verisuonia pitkin rytmihäiriötä aiheuttavaan kohtaan sydämen seinämässä.

– Katetrin kärjen kautta siihen annettiin radiotaajuista sähkövirtaa. Näin minulle kerrottiin.

Hoidon aikana Maaritille jouduttiin antamaan kerran kipulääkettä, mutta muuten toimenpide ei aiheuttanut ongelmia, vaan kaikki sujui hyvin.

– Hoitajat, lääkärit, koko henkilökunta olivat todellisia huippuammattilaisia, iloitsee Maarit.

Kiitollisuus operaation jälkeen

Toimenpiteen jälkeen Maaritin olo oli kiitollinen ja liikuttunut. Illalla sairaalan potilashuoneessa tyttärenpojan näkeminen sai laulajan kyynelkanavat aukeamaan.

– Olin jotenkin alitajuisesti pelännyt, etten enää ikinä näe häntä enkä muita lapsenlapsiani. Niin tärkeitä he ovat elämässäni, että haluan nähdä heidän kasvavan. Ja olla lähellä.

Nyt Maaritin kunto on kaikin puolin erinomainen. Laulaja kertoo polkeneensa ahkerasti kuntopyörää ja käyneensä kävelyllä. Myös tyhjään kalenteriin alkaa tulla pikkuhiljaa enemmän merkintöjä.


Lähde: Apu

Kuva: Instagram/maarithurmerinta

[mc4wp_form id="278"]