Sinkillä on tärkeä yleisrooli terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä: se esimerkiksi auttaa haju- ja makuaistia, saa haavat parantumaan tehokkaasti ja tukee kehon puolustusmekanismia. Sinkki aktivoi entsyymejä, jotka rikkovat virusten ja bakteerien proteiineja, joten sen puute voi altistaa kehon helpommin tulehduksille.

Mikään tutkimus ei osoita, että sinkkivalmiste voisi ehkäistä koronavirusta, niin kuin ei mikään muukaan lisävalmiste. Mutta immuunipuolustuksemme normaalin toiminnan turvaamiseksi, on tärkeää, että saamme kaiken mitä elimistömme tarvitsee – pääasiassa monipuolisen, terveellisen dieetin kautta.

Kuinka paljon sinkkiä tarvitsemme?

EU suositus on 10 mg päivässä. Riittämätöntä sinkin saantia ei useinkaan huomata. On tyypillistä, että vitamiinien saantiin kiinnitetään enemmän huomiota kuin mineraalien saantiin, vaikka molemmat ovat yhtä tärkeitä.

Huomioi kuitenkin, että vaikka on tärkeää saada tarpeeksi sinkkiä, on myös tärkeää olla saamatta sitä liikaa. Sinkki voi nimittäin kerääntyä kehoomme ja aiheuttaa siten vakaviakin oireita. Älä siis nauti liian suuria annoksia sinkkiä, ellei lääkärisi ole niin määrännyt.

Kuinka saan sinkkiä ruoastani?

Suurin osa aikuisista saa riittävän annoksen sinkkiä syömällä monipuolisesti eri ruokia, joissa on kohtuullinen määrä sinkkiä.

Sinkkiä sisältävät ruoat:

1. Liha

Sen lisäksi että liha on hyvä proteiinin ja raudan lähde, punaisessa lihassa on myös runsaasti sinkkiä. Keskimäärin suomalaiset saavat siitä noin neljänneksen päivittäisestä sinkistään. Sinkki myös imeytyy lihasta hyvin.

Tosin, liiallinen punaisen ja prosessoidun lihan syöminen voi kohottaa riskiä sairastua tiettyihin syöpiin. Tämän takia monet terveysasiantuntijat suosittelevat, ettei punaista lihaa käytettäisi enempää kuin korkeintaan 500 grammaa viikossa (kyseessä kypsennetyn lihan paino, raakana noin 700–750 grammaa).

2. Kala ja äyriäiset

Ruotoineen syötävä kala kuten muikku ja sardiini, sekä äyriäiset ovat myös hyviä sinkin lähteitä. Sinkki imeytyy ravusta ja katkaravusta hyvin.

3. Pähkinät ja siemenet

Pinjansiemenissä ja paahdetuissa cashewpähkinöissä on todella korkea sinkkipitoisuus (6,5 mg / 100 g ja 5,7 mg / 100 g). Lisäksi niissä on paljon proteiinia ja tyydyttämättömiä rasvoja, mitkä ovat niin ikään tärkeä osa tasapainoista ruokavaliota. Myös monissa muissa siemenissä on paljon sinkkiä. Muista kuitenkin, että pähkinöissä ja siemenissä on paljon kaloreita, joten niitä ei kannata syödä liian suuria määriä.

4. Maito ja juusto

Puolisen litraa maitoa päivässä, esimerkiksi aamiaismuroissa ja pitkin päivää kahvin kanssa, tarjoaa noin 2,3 mg sinkkiä keskivertoaikuiselle. Myös juustossa on sinkkiä, proteiinin ja kalsiumin lisäksi.

5. Tofu ja vihannekset

Kasvikunnan tuotteissa on jonkin verran sinkkiä, mutta kasviksissa olevat fytaatit voivat häiritä niissä olevan sinkin imeytymistä. Fytaatteja voidaan hajottaa hapattamalla ruokia ja idättämällä siemeniä, jolloin sinkki imeytyy paremmin.


Lähde: Silversurfers

Kuva: Unsplash

[mc4wp_form id="278"]