Yksinkertaiset kivimajat hiekka-aavikolla. Ong el Jemel Tunisiassa oli Tähtien sota -elokuvien kuvauspaikka
Ong el Jemelin kylä Tunisiassa oli yksi Tähtien Sota -elokuvien kuvauspaikoista. Kuva: Pixabay

1. Tunisia – Tähtien sota

Afrikan pohjoisin maa Tunisia lainasi aavikkomaisemiaan yhdelle kaikkien aikojen parhaista elokuvasarjoista, Tähtien sodalle. Saharan laitamilta ohjaaja George Lucas löysi unelmiensa kuvauspaikan, ja jopa nimesi elokuvansa planeetan filmauspaikkana käytetyn kylän, Tatouinen, mukaan. Yhä reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin, turistit voivat vierailla elokuvan maisemissa useissa eri kohteissa, ja jopa yöpyä elokuvista tutussa karussa Sidi Driss-hotellissa.

Punainen hiekkakivitemppeli Petrassa
Al Khaznehin hiekkakivitemppeli Petran kaupungissa oli yksi Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan kuvauspaikoista. Kuva: Unsplash

2. Petra, Jordania – Indiana Jones ja viimeinen ristiretki

On helppo kuvitella olevansa suorittamassa tärkeää tehtävää Indiana Jonesin tapaan, kun vierailee tällä maagisella kuvauspaikalla. Petran rauniokaupunki Jordaniassa on yksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä. Se on tunnettu upeasta punaiseen kallioon kaiverretusta arkkitehtuurista. Kuuluisin rakennus on valtava temppeli, elokuvassakin nähty Al Khazneh. Vaikka sen sisältä ei elokuvan tapaan löydykään Graalin maljaa, on hiekkakivitemppeli mahtava vierailupaikka niin historiasta kiinnostuneille kuin elokuvafriikeillekin.

Esihistoriallisista ajoista asti asutettu kaupunki on nykyisin suosittu turistikohde, ja se on ollut UNESCO:n maailmanperintöluettelossa vuodesta 1985.

Maja hobittilassa, taru sormusten herrasta -elokuvan kuvauspaikka.
Hobittila on suosittu turistikohde Uudessa-Seelannissa. Kuva: Unsplash

3. Uusi-Seelanti – Taru sormusten herrasta

Uusi-Seelanti on kokenut varsinaisen turistiryntäyksen sitten Taru sormusten herrasta -filmatisointien. Eikä ihme, katsojat ovat saaneet huokailla ihastuksesta nähdessään ne monet Uuden-Seelannin kauneimmista maisemista, joita elokuvaan on valittu. Hobittila (Hobbiton), Frodon ja Bilbon kotikylä, rakennettiin Matamatan kukkuloille. Kulisseja pystytettiin huolella: Hobittila tehtiin istutuksia elokuvan kuvauksia varten jo vuotta ennen kuin tuotanto alkoi. Hobittila on edelleen olemassa, ja siitä on tullut erittäin suosittu vierailukohde.

Kuvauspaikkoja on ympäri Uutta-Seelantia: Tuomiovuori ja Mordor sijaitsevat Pohjoissaarella Tongariron kansallispuistossa, tummalla Ruapehun tulivuorella. Klonkun valitsema sormuksen kätköpaikka on sen sijaan Eteläsaaren jäätikköalueilla.

Damoucharin saari Kreikassa. Kuva saaren rannikolta.
Damoucharin saari Kreikassa oli yksi Mamma Mia -elokuvan kuvauspaikoista. Kuva: Pexels

4. Damouchari, Kreikka – Mamma Mia

Mamma Mia on elokuva äidistä, joka valmistautuu tyttärensä häihin, ja tyttärestä, joka kutsuu häihinsä kolme miestä, selvittääkseen kuka heistä on hänen biologinen isänsä. Osa elokuvan kohtauksista kuvattiin pienellä Damoucharin saarella Kreikassa, missä on pieni kalastajakylä ja kirkkaan sinisenä loistava meri.

Voit vierailla saarella ja elää elokuvan hetket uudelleen, laulaen ja tanssien sen hiekkarannalla. Mamma Miaa tosin kuvattiin enimmäkseen naapurisaarella Skopeloksella, mikä on nykyisin valtava turistimagneetti. Elokuvan ystävät ovat kuitenkin pettyneet saareen, sillä monet elokuvan maamerkeistä näyttävät täysin erilaiselta luonnossa. Damoucharissa sen sijaan on vähemmän turisteja, ja paljon luonnonkauniita maisemia.

Värikäs talorivistö Nottinghillin kaupunginosassa Lontoossa.
Nottinghillin kaupunginosa Lontoossa on toiminut kuvauspaikkana useille elokuville. Kuva: Pixabay

5. Notting Hill, Lontoo, Englanti – Notting Hill

Hugh Grantin ja Julia Robertsin tähdittämä romanttinen komedia Notting Hill kuvattiin samannimisessä kaupunginosassa Lontoossa. Elokuvan alkukohtaukset kuvattiin Portobello Roadilla, jolla myös Will:n (Hugh Grant) kirjakauppa sijaitsi. Kirjakauppa oli kuvausten aikoihin kuitenkin antiikkikauppa ja nykyisin paikalla on kenkäkauppa.

Viereisiltä kaduilta löytyy myös muita elokuvan kuvauspaikkoja. Ja vaikka taloja onkin sittemmin remontoitu ja maalattu, on tunnelma säilynyt samanlaisena.

Notting Hill oli kuvauspaikkana myös Rakkautta vain -romanttisen komedian kuvauksissa 2000-luvun alkupuolella.

Savoca, idyllinen vuoristokylä italiassa
Savocan vuoristokylä Sisiliassa. Kuva: Pixabay

6. Savoca ja Forza d’Agro, Sisilia, Italia – Kummisetä

1970-luvulla julkaistun mafiadraama Kummisedän ensimmäinen osa oli valtava yleisömenestys. Elokuva oli myös kriitikkojen ylistämä, ja sitä pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Elokuvassa Italian tapahtumat sijoittuvat oikeastikin olemassa olevaan Corleonen kaupunkiin, mutta ohjaaja Francis Ford Coppolan mielestä kaupunki oli liian moderni kuvauspaikaksi. Kohtaukset kuvattiin sen sijaan Sisilian itäreunalla sijaitsevissa idyllisissä Savocan ja Forza d’Agron vuoristokylissä. 

Yksi kuuluisimmista vierailukohteista Savocan kylässä on Vitellin baari, missä mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Täällä Michael Corleone keskusteli avioliitostaan baarin omistajan (elokuvassa myös Vitelli) kanssa. Vuoristokyliä käytettiin Palermon ohella kuvauspaikkoina myös elokuvan jatko-osissa.

[mc4wp_form id="278"]