Monille muuttaminen perheen kodista pienempään asuntoon tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa sen jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Muutos voi tuntua valtavalta, ja kuten muuttaminen ylipäätäänkin, pienempään asuntoon muutto on iso projekti.  

Huolellisella suunnittelulla asunnon vaihto voi kuitenkin olla positiivinen kokemus. Tärkeintä on, että muutat itsellesi oikean kokoiseen asuntoon, joka sopii tämänhetkiseen elämätyyliisi.

Pienempään asuntoon muuttaminen vapauttaa pääoman, joka on jumissa nykyisessä talossasi. Uutta kotiasi on todennäköisesti helpompi ylläpitää, ja sijainnista riippuen, palvelut voivat olla lähempänä, mikä nostaa elämänlaatua.

Harkitsetko pienempään muuttamista? Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla teet prosessista yksinkertaisen ja kustannustehokkaan.

1. Ole käytännöllinen ja päättäväinen

Jos olet muuttamassa pienempään kotiin, täytyy sinun tehdä suursiivous nykyisessä asunnossasi. Lähesty asiaa niin kuin olisit tekemässä ison kevätsiivouksen, tai talon detox-projektin.

Ullakko, autotalli ja keittiö ovat esimerkiksi paikkoja, joihin usein kertyy monenlaista roinaa, joten ne ovat hyviä paikkoja aloittaa.

Jos esineellä on liian paljon tunnearvoa luopuaksesi siitä, mutta sinulla ei ole sille enää tilaa, mitä jos tarjoat sitä perheenjäsenellesi? Vaihtoehtoisesti voit harkita kyseisen esineen varastoimista, antaaksesi itsellesi hieman enemmän miettimisaikaa.

2. Ole järjestelmällinen

Tee lista huoneista, jotka sinun täytyy käydä läpi, tehtävistä, jotka sinun täytyy tehdä ja aikataulusta tämän kaiken tekemiseen. Muuttaminen on stressittömämpää, kun tiedät mitä sinun täytyy tehdä ja missä aikataulussa.

3. Selvitä miten paljon tilaa sinulla on uudessa osoitteessasi

Älä heitä huonekaluja pois ennen kuin olet selvittänyt kuinka paljon tilaa sinulla on uudessa kodissasi, koska uusien mööpeleiden hankkiminen voi tulla kalliiksi. Ja päinvastoin: jos yliarvioit käytössäsi olevan tilan, joudut vaikeuksiin muuttopäivänä, kun kaikki ei mahdukaan sisälle. Piirrä uuden kodin pohjapiirustus, johon suunnittelet, kuinka asettelet huonekalut kuhunkin huoneeseen.

4. Huomioi mahdolliset lisäkulut

Vaikka pienempään asuntoon muuttaminen voi tarkoittaa matalampia asumiskustannuksia, varaudu kertaluontoisiin kuluihin muuton yhteydessä. Huomioi kiinteistövälittäjän palkkiot, varainsiirtovero, vastikkeet, mahdolliset remontit ja muuttokulut.

5. Kysy ostajalta, ennen kuin hankkiudut asioista eroon

Jos harkitset joistakin asioista eroon hankkiutumista, kysy ensin asuntosi ostajalta, olisiko hän kiinnostunut lunastamaan ne.

6. Kuka muu voisi olla kiinnostunut asioista, joita et enää tarvitse?

Voit yrittää myydä ylimääräisiä tavaroita laittamalla myynti-ilmoituksen verkkoon, esimerkiksi Tori.fi-sivustolle tai Facebookin paikallisryhmiin. Voit myös lahjoittaa huonekaluja, astioita, vaatteita ja muita sinulle tarpeettomia asioita samoilla verkkosivuilla, tai antaa ne järjestöille.

7. Tiedä mitä tarvitset muuttopalvelulta

Kun selvität muuttopalvelujen kuluja, ole selkeä vaatimuksistasi ja tiedä mistä maksat. Tarvitsetko apua pakkaamisessa? Vai etsitkö vain jotakuta, joka voi muuttaa tavarasi paikasta A paikkaan B? Muuttoammattilaiset voivat tehdä niin vähän tai niin paljon kuin haluat. Vaihtoehtoisesti voit säästää pyytämällä ystäviä ja perhettä auttamaan muutossa. Läheisistä ei ole apua ainoastaan varsinaisessa muutossa, mutta he voivat myös auttaa käymään läpi henkilökohtaisia tavaroita ja muistoesineitä.

8. Vältä liiallista ostelua

Uuden kodin sisustaminen ja tekeminen oman näköiseksi on jännittävää, mutta yritä hillitä itseäsi liialta ostelulta. Ennen kuin tiedät millaista on asua pienemmässä asunnossa, voi olla hyvä idea välttää uusien asioiden ostamista. Ihan jo siltä varalta, että uudessa kodissasi ei olisikaan niille tilaa.

9. Raikasta asunnon ilmettä pienillä muutoksilla

Pintojen maalaaminen on hyvä keino antaa uudelle kodille raikas ilme verrattain pienillä kuluilla. Voit tehdä sen itse, sen sijaan että joutuisit palkkaamaan ammattilaisen.


Lähde: Silversurfers

Kuvat: Pexels, Unsplash

[mc4wp_form id="278"]