Suomen tunnetuin nukketalo on Tove Janssonin tarinoihin perustuva Muumitalo

Nukkekotiharrastajia on yhä enemmän aikuisten keskuudessa. Usein käy niin, että kun lasta ei nukkekoti enää kiinnosta, ryhtyykin äiti tai isoäiti sitä tuunaamaan. Nukkekodeilla on myös mielenkiintoinen historia.

Nukkekotien historia yltää aina 4 000 vuoden taakse Egyptiin. Siellä haudoista on löydetty miniatyyrinukkeja sisältäneitä pienoismalleja, jotka ovat esittäneet muun muassa leipomoa, puutarhaa, panimoa ja ompelimoa. Ilmeisesti juuri niitä asioita, jotka olivat vainajalle tärkeitä tuonpuoleisessa.

Hollannissa, Saksassa ja Englannissa on nukkekotiharrastuksella pitkät perinteet. Näissä maissa nukkekotien rakentamisesta innostuttiin jo 1500-luvulla. Talot rakennettiin yleensä tarkoitusta varten tehtyihin kaappeihin, jotka olivat vain aikuisten käytössä. Kaapit sisälsivät monia arkkitehtonisia yksityiskohtia ja ne sisustettiin huolella vastaamaan usein oman kodin sisustusta miniatyyrikoossa. Monissa museoissa on nähtävissä näitä kaappitaloja, jotka kertovat paljon omasta aikakaudestaan.

Nukkekoteja on käytetty myös opetusvälineenä. Baby house opetti englantilaisille nuorille tytöille taloudenhoitoa.

Saksaa pidetään nykyisten kaltaisten nukkekotien kotimaana. Siellä niitä käytettiin myös kasvatus- ja opetusvälineinä, samoin kuin hopea- ja puuseppien taidonnäytteinä.

Englantilaiset nukkekodit muistuttivat usein omistajiensa taloja, ja edelleen brittityyliset nukkekotimallit ovat suosittuja ruotsalaisen Lundby-talojen rinnalla. Nykyään nämä valmiiksi rakennetut talot on tehty vanerista tai MDF-levyistä.

Muumitalo on varmasti Suomen tunnetuin nukketalo. Sen rakensivat Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Pentti Eistola. Muumitaloon voi tutustua Tampereen Muumimuseossa, jossa on nähtävissä myös Pietilän rakentamia muumiaiheisia pienoishuoneita.

Osta valmiina tai rakenna itse

Nukkekodin voi ostaa valmiina tai rakennussarjana, johon kuuluu kasa valmiiksi leikattuja ja maalattuja MDF-levyjä. Valinnanvaraa niin valmiissa taloissa kuin rakennussarjoissakin on runsaasti hyvin varustetuissa lelu- ja askarteluliikkeissä sekä koti- ja ulkomaissa verkkokaupoissa.

Useissa työväenopistoissa on nukkekodin rakennuskursseja, ja jos vielä ei ole, niin sellaisen järjestämistä kannattaa ehdottaa.

Käsistään kätevä rakentaa nukketalon itse. Talon osat voi sahauttaa valmiiksi puutavaraliikkeissä tai täyden palvelun rautakaupoissa. Yleisimmin käytettyjä materiaaleja talon rakennuksessa ovat vaneri, mdf-levy ja puu.

”Hirsitalon” voi rakentaa hirttä muistuttavasta rimasta, jota voi ostaa puutavaramyymälöistä. Rimat on sahattu 30 cm:n (sivuseinät) ja 52 cm:n (takaseinät ja osa etuseinää). Lisäksi tarvitaan lyhyempiä pätkiä nurkkiin, etuseinään, ikkunoiden ja ovien kohdalle, sekä puulevyt ala- ja yläkerran lattioiksi.

Hirsimökin voi rakentaa hirttä muistuttavasta rimasta

”Hirsien” päät muotoillaan taltan ja sahan avulla. Talo kootaan liimaamalla puuliimalla hirsi kerrallaan puulevyn päälle. Kattoa varten sahataan vanerista kaksi 56 cm x 24 cm palaa. Kattolevyt päällystetään päreillä, jotka on tehty höyläämällä rimasta lastuja ja pätkimällä lastut samankokoisiksi palasiksi.

Nukketalon sisustamisessa voi mielikuvituksen päästää valloilleen. Sisustaminen kannattaa aloittaa huoneiden tapetoinneista. Valmiita tapetteja löytyy kaupoista, tulostamalla internetistä, tai niitä voi tehdä itse esimerkiksi lahjapapereista.

Lattiat voi päällystää erikuvioisilla mosaiikkilaatoilla, puuviilulla kontaktimuoveilla tai nukkekotiin suunnitelluilla lattianpäällystearkeilla. Kokolattiamaton voi tehdä talon tyyliin sopivasta kankaasta.

Huonekaluja voi ostaa valmiina tai rakentaa niitä itse. Rakennusmateriaaleja löytyy runsaasti kodin poisheitettävien roskien joukosta, kuten pullonkorkeista, pienistä laatikoista, erilaisista kangastilkuista.

Isompien huonekalujen rakentamiseen sopii balsa, jota on kevyt työstää tai kevyt vaneri. Ihastuttavia huonekaluja nukkekotiin löytyy lelu- ja askartelukivijalkakauppojen lisäksi verkkokaupoista.

Nukketalon asukkaat voi hankkia lelukaupasta, ja tarjontaa löytyy myös verkkokaupoista.

Muovailtavasta massasta saa tehtyä kaikkea tarpeellista nukkekotiin, kuten astioita, koriste-esineitä, hedelmiä ja vihanneksia.

Miniatyyrimaailmoja voi rakentaa myös tapetoituun kenkälaatikkoon

Jos nukkekodin hankkiminen tuntuu liian työläältä tai sille ei ole tilaa, voi askarrella vaikkapa tapetoituun kenkälaatikkoon mieleisensä miniatyyrimiljöön. Vain mielikuvitus on rajana pienoishuoneita askarrellessa.

Innokkaimmat nukkekotiharrastajat askartelevat taloonsa kaiken itse, ja he myös vaihtavat keskenään tekemiään miniatyyrejä, yleensä jonkun tietyn aiheen puitteissa. Heistä moni  myös kuuluu Suomen Nukkekotiyhdistykseen, joka on perustettu 1991.

Lähde: Nukkekotielämää, toim. Raili Frank 2006, WSOY, Wikipedia

[mc4wp_form id="278"]