Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää tavallista arkea.

Anniina Valtonen, 31, ennustaa säätä miljoonille suomalaisille television välityksellä. Hänen pirteä olemuksensa on hurmannut lukuisat katsojat, ja suosittu meteorologi olikin ehdolla vuoden esiintyjäksi Kultainen Venla -gaalassa.

Jo teini-iästä asti meteorologin uraa tavoitellut Anniina ei koskaan haaveillut töistä kameran edessä. 22-vuotiaana nainen kuitenkin päätyi Nelosen meteorologiksi, ja suomalaisten tv-ruuduille.

Televisiopesti ei tuntunut aluksi omalta. Vuonna 2020 Anniina kertoi Ilta-Sanomille, että häntä yritettiin muuttaa vanhemman ja lihavamman näköiseksi vaatteilla ja meikeillä. Epämukava olo teki Anniinasta epävarman.

– Meteorologit ovat asiantuntijoita. Monilla ihmisillä on edelleen sellainen käsitys, että asiantuntija on virallinen ja jäykkä jakkupukuun pukeutuva ihminen, usein keski-ikäinen mies tai vanhempi nainen. Minä en ollut näistä oikein mitään, Valtonen kertoi tuolloin IS:lle.

Ole kuin Ridge! Nappaa CasinoEurolle 100% talletusbonus 100 euroon asti!

Itsevarmuus ja ilo välittyy katsojille

2015 Anniina lopetti Nelosella ja piti televisiotöistä muutaman vuoden tauon, kunnes siirtyi pari vuotta sitten Yleisradiolle.

Nykyisin Anniina nauttii kameran edessä esiintymisestä, sillä hän on oppinut olemaan oma itsensä ja juuri sellainen kuin on. Itsevarmuus ja ilo välittyy myös katsojille: Anniinasta on tullut erittäin suosittu televisioesiintyjä.

Julkisuusmylläkkään nainen ei kuitenkaan ole joutunut. Kultainen Venla -gaalassa Anniina kokee olevansa uuden ja ihmeellisen äärellä.

– Jännittää ihan sikana! Tämä kaikki on minulle ihan uutta ja ihmeellistä. Katselen täällä vain näitä oikeita julkkiksia, koska en itse koe olevani sellainen, kertoi Anniina gaalassa Seuralle.

Rakastettu televisiokasvo ei koe, että elämä olisi muuttunut julkisuuden myötä.

– Ihmiset saattavat tuijottaa tai moikata, mutta he pitävät etäisyyttä. Koen olevani vain meteorologi ja minusta on ihanaa, että pääsen kotiin miehen luokse ja kaikki on ihan tavallista.


Lähteet: Ilta-Sanomat, Seura

Kuva: Twitter/anniinavaltonen

[mc4wp_form id="278"]