Elämme nyt digitaalista aikakautta ja joskus unohdamme, että aikaisemmin oli toisenlaista.

Sosiaalinen media on nyt iso osa päivittäistä elämäämme, mutta jos olet tietyn ikäinen, muistat ajat ennen kuin tarvitsi huolehtia filttereistä, hashtageista ja tykkäyksistä.

Nuoruudessamme sana ”sosiaalinen media” ei ollut edes sanakirjassa, kuten ei myöskään internet.

Tässä asioita, joihin saatat samaistua:

Elit hetkessä paljon enemmän

Nykyisin tuntuu usein, että jos et postaa tiettyä hetkeä Instagramiin, sitä ei edes tapahtunut. Olipa kyse hauskasta perhetapahtumasta tai hienosta illallisesta, on monesti valtava paine saada otettua oikeanlainen kuva sosiaaliseen mediaan lisättäväksi. Eikä ole mitään pahempaa kuin se syyllinen ja turhautunut olo minkä koet, kun et saanut puhelinta esille tarpeeksi nopeasti ikuistaaksesi spontaanin hetken.

Et tiennyt kaikkien asioita

Ennen vanhaan ne ihmiset menneisyydestäsi joihin et pitänyt yhteyttä, haihtuivat tietämättömiin. Hädin tuskin ajattelit heitä ollenkaan. Sosiaalisen median aikakaudella sen sijaan tuntuu, kuin tietäisit paremmin ala-astekaverisi Pirkon kuulumiset, kuin omasi.

Kuulumisten vaihtaminen ystävien kanssa oli mielenkiintoisempaa

Kun ystäväsi menivät kihloihin, tulivat raskaaksi tai saivat ylennyksen, oli todella yllätys kuulla heidän uutisensa puhelimessa tai kasvokkain. Nyt tuntuu kuin tietäisit kaiken ystäviesi ja perheesi elämästä jo ennen kuin heillä on tilaisuutta kertoa asioista sinulle, joten tavatessasi teillä ei ole mitään uutta juteltavaa.

Elämä ei ollut yhtä kilpailua

Kilpailuhenkisyydessä ei ole sinänsä mitään uutta, mutta sosiaalinen media on nopeuttanut vertailun kulttuuria siihen pisteeseen, että mukana on mahdotonta pysytellä. On hankalaa olla peilaamatta omaan elämään niitä asioita joita sinulla ei ole, tai elämän virstanpylväitä joita et ole saavuttanut, kun vastaasi tulee jatkuvasti kuvia toisten täydellisestä elämästä.

Ja kun saavutat jotain? Ensimmäinen asia jonka teet, on kiireinen julkaisu sosiaalisessa mediassa, sen sijaan että nauttisit hetkestäsi ensin itse.

Ennen noloista tapahtumista ei jäänyt todisteita

Entisaikaan humalainen bileilta, jonka aikana päädyit laulamaan keskellä baaria, olisi unohdettu. Kiitos kamerapuhelinten, videotallenteet kännisekoiluistasi voidaan jakaa Instagramissa satojen ihmisten nähtäväksi, ennen kuin edes huomaat sitä.

Et välittänyt ”tykättiinkö” sinusta

Sosiaalisen median ”tykkäykset” ovat nykyisin tärkeitä. Ne ovat eräänlainen hyväksynnän mittari. Hyväksynnän, joka tulee sattumanvaraisilta ihmisiltä, joita et edes kunnolla tunne. Tykkäysten haalimisesta voi tulla riippuvuus.

Kaipaamme aikoja, jolloin teimme asioita koska halusimme tehdä niitä, emmekä vain sen takia, että tekisimme muihin ihmisiin vaikutuksen.

Haaskasit vähemmän aikaa

On todella pelottavaa, kuinka paljon aikaa sosiaalinen media voi viedä. Loppumattomat aikajanat ja tarinat tarkoittavat, että voit selata ikuisesti tajuamatta, että olet viettänyt kokonaisen illan saavuttamatta mitään ja huomioimatta ketään muuta taloudessasi asuvaa.


Lähde: Silversurfers

Kuvat: Unsplash, Pixabay

[mc4wp_form id="278"]